Innokas Medical uudistuu Innokkaaksi
"Toimialaosaamisemme laajentuessa on mahdollisuus uusiin innovaatioihin. Diversiteetti tuo mukanaan uusia oivalluksia."

Jouni Riuttanen
myynti- ja markkinointijohtaja, Innokas Medical

Innokas – vaativaan teknologiaan, terveysteknologiaan, lääkinnällisiin ohjelmistoihin sekä terveydenhuollon digitalisointiin erikoistunut palvelukumppanisi. 

Olemme yksi Pohjoismaiden johtavista vaatiiviin teknologioihin, erityisesti terveysteknologiaan, lääkinnällisiin ohjelmistoihin ja terveydenhoidon digitalisaatioon erikoistuneista yrityksistä. Olemme kehittäneet ja valmistaneet laadukkaita tuotteita ja palveluita yhdessä asiakkaidemme kanssa jo vuodesta 1994.

Räätälöimme palveluratkaisumme asiakaskohtaisesti tarjoten niin kokonaisia projektitoteutuksia avaimet käteen -periaatteella, täsmäpalveluita juuri tarvitsemaasi kohtaan tuotteesi elinkaarta, kuin tuoden parhaat asiantuntijamme osaksi asiakkaidemme hankkeita. Palvelumme kattavat koko ketjun idean konseptoinnista ja tuotteen suunnittelusta aina viranomaisvaatimusten hallintaan, tuotteen valmistukseen ja lopulta ylläpitopalveluihin saakka. Meidän tehtävänämme on helpottaa sinun työtäsi  ja varmistaa menestyksesi olemalla joustava ja asiantunteva kumppani tuotteiden ja ratkaisujen eri elinkaaren vaiheisiin.

Tarvitsetko asiansa osaavaa kumppania vaativan elektromekaanisen laitteen, lääkintälaitteen, tai IVD laitteen kehittämiseksi tai valmistamiseksi markkinoille? Voimmeko auttaa vaativien ja säänneltyjen, esimerkiksi lääkinnällisten ohjelmistojen tai digitaalisen terveydenhoidon ratkaisujen toteuttamisessa? Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Innokas Co-creation

MIKSI OLEMME OLEMASSA?

Teknologiaa tarvitaan ratkaisemaan tämän päivän haasteita niin kestävän kehityksen, terveyden kuin ylipäänsä ihmisten hyvinvoinnin ja laadukkaan elämän laadun kannalta. Terveysteknologia on kasvava ala, jolla on suuri merkitys koko ihmiskunnalle. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään parempi ja pidempi elämä toteuttamalla merkityksellistä teknologiaa ja innovaatioita yhdessä asiakkaidemme kanssa.

MITÄ HALUAMME SAAVUTTAA?

Visiomme on olla halutuin kumppani vaativan teknologian toteuttamisessa. Pitkäjänteisten ja asiakaskeskeisten toimintatapojemme kautta pyrimme jatkuvasti parantamaan luotettavan toimijan asemaamme.

HISTORIA JA MONIPUOLINEN KOKEMUS KILPAILUETUNA

Ainutlaatuisuutemme piilee kokonaispalvelutarjoamassamme, jota olemme hioneet asiakastarpeiden mukaisesti jo vuodesta 1994. Toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa tuotteen koko elinkaaren ajan tarjoten heille ainutlaatuisen, kokonaisvaltaisen palvelukonseptin; kattaen koko ketjun idean konseptoinnista ja tuotteen suunnittelusta aina laatu- ja regulaatiopalveluihin, tuotteen valmistukseen ja lopulta ylläpitoon saakka.

HALLITSEMME LAATU- JA VIRANOMAISASIAT

Kokonaispalvelutarjoamamme lisäksi laaja-alainen kokemuksemme lääkintälaitteista ja niiden globaaleista markkina-alueista sekä vahva laatu- ja regulaatio-osaamisemme yhdistettynä standardien mukaisiin prosesseihimme (mm. ISO 13485:2016, MDSAP, FDA) ovat tärkeimpiä kilpailuvalttejamme. Laatu ja jatkuva parantaminen on Innokkaan ydintä niin terveysteknologian kuin muidenkin vaativien teknologioiden toteuttajana.

Tyytyväiset asiakkaamme ovat työmme suola