Tarinaa terveysteknologiasta jo vuodesta 1994

Innokas – täyden palvelun sopimussuunnittelija ja – valmistaja älykkäille laitteille ja sovelluksille

Olemme yksi Pohjoismaiden johtavista vaativiin laitteisiin, terveysteknologiaan, lääkinnällisiin ohjelmistoihin ja terveydenhoidon digitalisaatioon keskittyneistä yrityksistä. Olemme kehittäneet ja valmistaneet laadukkaita tuotteita ja palveluita yhdessä asiakkaidemme kanssa jo vuodesta 1994.

MIKSI OLEMME OLEMASSA. Uusilla teknologisilla innovaatioilla on suuri merkitys koko ihmiskunnalle ja kohtaamillemme haasteille esimerkiksi kestävyyden tai terveyden osalta. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään laadukkaampi ja pidempi elämä toteuttamalla vaativia teknologisia innovaatioita yhdessä asiakkaidemme kanssa.

TOIMINTAAMME OHJAAVAT ARVOT. Arvomme – Laatu, Asiantuntijuus, Vastuullisuus ja Merkityksellisyys – luovat yrityskulttuurimme perustan. Ne määrittävät toimintatapojamme ja jokapäiväisiä valintojamme – lisäksi ne ohjaavat tapaamme työskennellä asiakkaidemme sekä sidosryhmiemme kanssa.

HISTORIA JA MONIPUOLINEN KOKEMUS KILPAILUETUNA. Ainutlaatuisuutemme piilee kokonaispalvelutarjoamassamme, jota olemme hioneet asiakastarpeiden mukaisesti jo vuodesta 1994. Toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa tuotteen koko elinkaaren ajan tarjoten heille ainutlaatuisen, kokonaisvaltaisen palvelukonseptin; kattaen koko ketjun idean konseptoinnista ja tuotteen suunnittelusta aina laatu- ja regulaatiopalveluihin, tuotteen valmistukseen ja lopulta ylläpitoon saakka. Haluamme myös edistää niin omaamme kuin asiakkaidemme toimintatapojemme kehittämistä kestävästi.

RAKENNETAAN PAREMPAA, KESTÄVÄMPÄÄ, PIDEMPÄÄ JA TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA YHDESSÄ –  TERVETULOA MUKAAN TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEMME TAI INNOKKAIDEN TYÖNTEKIJÖIDEMME JOUKKOON!

Innokas Medical numeroina

1994
Perustettu
36M€
Liikevaihto 2023
200
Innokasta

Innokkaan johtoryhmä

Innokkaan tarinaa on kirjoitettu jo vuodesta 1994

Olemme toimineet alalla jo yli kaksi vuosikymmentä – vuodesta 1994 lähtien olemme auttaneet ihmisiä elämään parempaa ja pidempää elämää tuottamalla laadukkaita terveysteknologia-alan tuotteita ja palveluita.

Vuosien saatossa olemme kasvaneet yrityksenä merkittävästi – niin asiakasmäärässä, liikevaihdossa kuin myös henkilöstön koossa mitattuna. Tänä päivänä tuotannon eri tehtävissä työskentelee jo yli sata osaajaa, ja suunnittelutiimimmekin on kasvanut jo noin 50 asiantuntijan kokoiseksi joukoksi. Kasvumme kumpuaa pitkäjänteisestä ja asiakaskeskeisestä työstämme, minkä ansiosta olemme onnistuneet saavuttamaan luotettavan toimijan aseman terveysteknologia-alan yhteisössä.

Lue lisää Innokkaan historiasta:

Arvomme

Laatu

Korkea laatu syntyy yhdessä ja kaikesta tekemisestämme

Laatu näkyy kaikessa toiminnassamme: johtamisessa, vuorovaikutuksessa, jokapäiväisessä työssä ja lopulta tuotteissa ja palveluissa, joita tuotamme asiakkaillemme. Huolehtimalla laadusta olemme luotettava työnantaja ja kumppani asiakkaillemme ja toimintamme on kannattavampaa.

Mustikoita kulhossa
Talitiainen

Vastuullisuus

Ottamalla vastuun omasta toiminnastamme kehitymme paremmiksi

Olemme luotettava ja vastuullinen kumppani. Tunnemme toimintaamme ohjaavat vaatimukset, lait ja säädökset, sekä toimimme niiden mukaisesti. Huolehdimme, että toimintamme kehittyy ja on vastuullista ympäristön, yhteisön ja taloudellisen kehityksen kannalta.

Merkityksellisyys

Teemme merkityksellisiä asioita!

Merkityksellisyys ohjaa toimintaamme yksittäisen työntekijän roolista aina yhtiön missioon saakka – päämäärämme on parantaa ihmisten elämän laatua. Asiakkaamme, yhteistyökumppanimme, koko työyhteisömme, sen jokainen jäsen ja yksittäiset tehtävät ovat meille merkityksellisiä.

Kahvihetki yhdessä ulkona
Mies, läppäri ja koira ulkona

Asiantuntijuus

Kehitämme jatkuvasti asiantuntijuuttamme, kokeilemme ja ideoimme

Tavoitteenamme on, että tietomme ja taitomme ovat aina askeleen edellä muita. Asiantuntijuutemme palvelee asiakkaan tarpeita ja tuottaa asiakkaalle lisäarvoa. Teemme työtä asiantuntijuuden kehittämiseksi, jaamme tietoa ja osaamista työyhteisön kesken.