Historian havinaa

Innokkaan kasvutarina

Olemme toimineet alalla jo yli kaksi vuosikymmentä – vuodesta 1994 lähtien olemme auttaneet ihmisiä elämään parempaa ja pidempää elämää tuottamalla laadukkaita terveysteknologia-alan tuotteita ja palveluita

Vuosien saatossa olemme kasvaneet yrityksenä merkittävästi – niin asiakasmäärässä, liikevaihdossa kuin myös henkilöstön koossa mitattuna. Tänä päivänä tuotannon eri tehtävissä työskentelee jo yli sata osaajaa, ja suunnittelutiimimmekin on kasvanut jo noin 50 asiantuntijan kokoiseksi joukoksi. Kasvumme kumpuaa pitkäjänteisestä ja asiakaskeskeisestä työstämme, minkä ansiosta olemme onnistuneet saavuttamaan luotettavan toimijan aseman terveysteknologia-alan yhteisössä.

Tutustu yrityksemme historiaan seuraamalla Innokkaan aikajanaa, josta löydät merkittäviä tapahtumia jopa vuosikymmenten takaa:

2020

• MDSAP-sertifikaatti

• Innokkaan liikevaihto saavutti kaikkien aikojen lakipisteensä 33M€ vuonna 2020

2019

• 25. juhlavuosi

• Innokkaan liikevaihto saavutti kaikkien aikojen lakipisteensä 30M€ vuonna 2019

2017

• Serres Group tuli Innokkaan uudeksi pääomistajaksi

• Signasimme useita uusia asiakkuuksia Skandinaviasta

2016

• Innokkaan laatujärjestelmää päivitettiin – otimme käyttöömme uusimmat versiot ISO 9001, ISO 13485 ja Canada ISO 13485 -sertifikaateista

• Signasimme useita uusia kansainvälisiä asiakkaita

• Carescape VC150 potilasvalvontamonitorin tuotekehitysprojekti saatiin päätökseensä, ja myynti GE Healthcaren kanavissa käynnistyi

2015

• Integroimme Canada MDR -vaatimukset laatujärjestelmäämme. Samassa yhteydessä meille myönnettiin ISO 13485 CMDCAS -sertifikaatti

2014

• 20-vuotis juhlavuosi

• Kempeleen pääkonttori muutti uusiin tiloihin

2013

• Innokkaan Tallinnan tehdas avattiin

• Innokkaan liikevaihto saavutti sen aikaisen huippunsa 22,8M€

2012

• FDA suoritti ensimmäisen tarkastuksensa Innokkaalla

• Tiimiimme oli liittynyt vuoteen 2012 mennessä jo 200 Innokasta osaajaa!

2011

• Teimme merkittäviä investointeja Kempeleen tehtaallemme tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi

2009

• Vuoteen 2006 verrattuna tänä vuonna olimme tuplanneet henkilöstön nuppiluvun ja triplanneet liikevaihtomme

2008

• Lupa Jenkkeihin! Tänä vuonna saavutimme FDA QSR:n mukaisen laatujärjestelmän, ja tehtaamme saivat FDA-rekisteröinnin

2007

• Elekta Neuromag Oy ulkoisti valmistuksen Suomessa Innokkaalle

• Yli 100 Innokasta osaajaa oli liittynyt tiimiimme

2006

• Laajentumisen vuosi! Innokkaan toiminnot Helsingissä ja Virossa käynnistyivät!

2004

• 10. juhlavuosi

• Saimme ISO 9001:2000 / ISO 13485:2003 laatusertifikaatit

2001

• Saimme ISO 9001/EN 46001 laatusertifikaatin

2000

• Yhteistyö Instrumentarium Oyj Datex Ohmedan kanssa alkoi

• Scala ERP -järjestelmä otettiin käyttöön

1999

• Yhteistyö Instrumentariumin (nyk. GE Healthcare) kanssa alkoi

• Itkacut 350 MB sähköleikkausveitsi lanseerattiin markkinoille

1997

• Saimme ISO 9002/EN46001 laatusertifikaatin

1996

• Innokas Medicalille myönnettiin ISO 9003/EN 46001 laatusertifikaatti

• GSD sähköleikkausveitsi lanseerattiin markkinoille

1994

• Jouni Ihme perusti Innokas Medicalin Oulussa vanhan nahkatehtaan tiloissa