Tapio Parkkinen, Senior Mechanical Design Engineer
Tapio on ollut Innokkaan ja Design Studion mukana vuodesta 2014. Hän työskentelee Senior Mechanical Design Engineerinä erilaisissa suunnitteluprojekteissa. Mielenkiintoisinta hänen mielestään työssä on monipuolinen suunnittelutyö ja työskentely asiantuntevien kollegoiden kanssa.
Ajattelen aidosti, että teemme merkityksellisiä asioita. Kuten missiomme sanoo: me haluamme parantaa ihmisten elämää.
Olen valmistunut koneautomaation insinööriksi keväällä 2000. Valmistumisen jälkeen Nokia palkkasi minut suunnittelemaan puhelimia ja olin siellä kaiken kaikkiaan vähän yli 12 vuotta. Koko tämän ajan tein töitä kosketusnäyttöjä ja kameroita sisältävien multimedialaitteiden parissa.
Nokian jälkeen vietin lyhyen ajan suunnitellen laitteita kaivosteollisuuteen mutta päätin pian, helmikuussa 2014, liittyä Innokkaan tiimiin. Innokkaalla olen työskennellyt useissa projekteissa aina synnytystä avustavan tuolin suunnittelusta leikkauksien nesteenhallintajärjestelmän suunnitteluun, joka on viimeisin projektini. Kuten näistä esimerkeistä huomataan, laitteiden vaihtelevuus on suurta. Mielestäni tämä on työn mielenkiintoisin osa – koskaan ei ole peräkkäin kahta projektia, jotka sisältäisi samoja osia tai joita käytetään samaan tarkoitukseen.
Työskentelen paljon 3D-malleilla, mutta luonnollisesti työ sisältää muutakin. Yleisesti mekaaninen suunnittelija luo tuotteen rakenteen, päättää valmistusteknologian jokaiselle osalle ja lopulta suunnittelee osat yksityiskohtaisesti sopimaan valittuun teknologiaan. Usein mekaaninen suunnittelija huolehtii ensimmäisten prototyyppien kokoonpanosta. Minusta tämä on työn palkitsevin osa. Silloin näkee ensimmäistä kertaa, miten 3D-laitteilla luodut osat sopivat yhteen, ja miten kokonaisrakenne toimii.
Tuotteen luominen menestyksekkäästi on oikeaa tiimityötä, jossa jokaisella joukkuelaisella on oma osaamisalueensa. Lähimmät pelaajat minun puolellani ovat HW-suunnittelijat ja tuotannon ihmiset. Meiltä vaaditaan myös paljon dokumentointia, koska työskentelemme teollisuudessa, joka on tarkoin säädelty. Mutta ottaen huomioon, että laitteet eivät saa vahingoittaa potilasta edes vikatilanteessa, huolellisen dokumentoinnin merkitys muuttuu näkyväksi.
Olen viihtynyt Innokkaalla, koska itse suunnittelutyö on mielenkiintoista, mutta erityisesti, koska saan tehdä töitä erittäin asiantuntevien ja intohimolla työskentelevien kollegoiden kanssa. Ajattelen myös aidosti, että teemme merkityksellisiä asioita. Kuten missiomme sanoo: me haluamme parantaa ihmisten elämää.
Vapaa-ajalla ohjaan partiota lapsille ja nuorille, järjestän moottoriurheilutapahtumia ja olen mukana Insinööriliiton toiminnassa.