Otometri

Otometrin toimitusjohtaja Manne Hannula: ”Innokkaan asiantuntijoiden kanssa tuntee tekevänsä yhteistyötä hyvässä ja kokeneessa seurassa.”

Otometri Oy on suomalainen vuonna 2010 perustettu hyvinvointiteknologia-alan yritys. Yritys on kehittänyt yhteistyössä Oulun seudun ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologian tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen kanssa lasten korvatulehdusten mittauslaitteen, joka on tarkoitettu kotihoitoon. Laitteen toiminta perustuu välikorvan nesteen mittaamiseen; tulehtuneessa välikorvassa on nestettä, jolloin tärykalvo on jäykkä ja reagoi äänisignaaliin eri tavalla kuin terve korva. Laitteen avulla vanhemmat pystyvät paremmin arvioimaan, milloin lapsen oireilu johtuu korvatulehduksesta ja lapsi on syytä viedä lääkärille. Mittari ei siis käytännössä korvaa lääkärin diagnoosia, mutta antaa vanhemmille lisätietoa korvien tilasta. Mittausmenetelmä on todettu luotettavaksi Oulun yliopistollisen sairaalan korvaklinikan tutkimuksissa.

Innokas Medical on toiminut Otometrin yhteistyökumppanina Otometri-korvatulehdusmittarin laatujärjestelmän kehittämiseen liittyvän konsultaation muodossa. Otometrin toimitusjohtaja Manne Hannulan mukaan Innokas valittiin laatukonsultiksi erityisesti yrityksen vahvan kokemuksen vuoksi.

“Innokas Medical on tunnettu ja asiantunteva alan toimija, joten yhteistyökumppanin valinta laatukonsultointiprojektiin oli helppo”

Manne Hannula
Former CEO, Otometri

”Innokas Medical on tunnettu ja asiantunteva alan toimija, joten yhteistyökumppanin valinta laatukonsultointiprojektiin oli helppo. Innokkaan asiantuntijoiden kanssa tuntee tekevänsä yhteistyötä hyvässä ja kokeneessa seurassa”, hän kertoo.

Hannula kokee yhteistyön Innokkaan laatutiimin kanssa sujuneen erinomaisesti. Erityisen hyvillään hän on Innokkaan tavasta tehdä käytännönläheistä laatukonsultointia perustuen asiakkaan tarpeisiin, sekä Innokkaan kokonaisvaltaisesta asiantuntemuksesta alalla.

”Olemme olleet tyytyväisiä erinomaisesti sujuneeseen yhteistyöhön Innokkaan laatutiimin kanssa. Projekti valmistui ajallaan sovitussa aikataulussa, ja vuorovaikutus toimi moitteettomasti. Laatukonsultoinnissa keskityttiin oleellisiin seikkoihin tehokkaasti ja asiantuntevasti, ja autettiin asiakasta käytännönläheisin esimerkein ja keinoin. Innokkaan vahva kokemus sekä rooli kotimaisen terveysteknologia-alan edelläkävijänä korostuu mielestäni etenkin siinä, että yritys suhtautuu positiivisesti alan kehittämiseen kokonaisuutena – ei vain yksittäisten suunnittelu- tai valmistusprojektien muodossa”, Hannula päättää.